Työsuojeluvaltuutettu

Sivistystoimen työsuojeluvaltuutettuna toimii Mari Teittinen puh: 044 444 2246 (Varavaltuutettu Kirsi Kettunen)

Työhyvinvointi – olemme kaikki vastuussa

Työhyvinvointi syntyy arjessa työpaikoilla työtä ja yhteistyötä tekemällä.  Työhyvinvointiin vaikuttavat itse työ ja sen kokeminen mielekkääksi sekä terveys, turvallisuus ja hyvinvointi. Työhyvinvoinnin edistäminen työpaikalla tapahtuu johdon, esimiesten ja työntekijöiden yhteistyönä. Työnantaja vastaa hyvinvoinnin perustasta: turvallisista työoloista, osaavasta johtamisesta ja työn suunnittelusta, mutta jokaisella työyhteisön jäsenellä on vastuu sekä työyhteisön hyvinvoinnista että omasta voinnistaan. Työntekijällä on vastuu ylläpitää työkykyä ja ammatillista osaamistaan. Vastuu työhyvinvoinnista ei siis kuulu pelkästään työnantajalle, vaan me kaikki vaikutamme työpaikan ilmapiiriin. Työhyvinvoinnin kasvaessa työn tuottavuus kasvaa, sitoutuminen työhön lisääntyy ja sairauspoissaolojen määrä laskee.

Työhyvinvointi näkyy työn imuna

Työntekoon liittyvä innostus, ilo ja motivaatio työtä kohtaan voidaan nimetä työn imuksi. Työn imuun on vahvasti yhteydessä myös henkilön optimistinen asenne asioihin. Työn imua tukevat mm.

  • työn itsenäisyys
  • työtehtävien haasteellisuus
  • vaikuttamismahdollisuudet
  • työtovereiden tuki
  • kannustava johtaminen
  • työstä saatu palaute
  • kehittymismahdollisuudet

Työn imua ei ole töiden tekeminen jatkuvasti. Näissä tilanteissa helposti ei enää nauti työstä ja voidaan puhua työholismista.  Alla olevasta linkistä voit testata omaa työn imua.

http://www.ttl.fi/fi/tyohyvinvointi/tyon_imu/testi/sivut/default.aspx

 

Lue lisää työhyvinvoinnista:

http://stm.fi/nakokulma-tyohyvinvointiin

http://www.valtiokonttori.fi/fi-FI/Virastoille_ja_laitoksille/Henkilostohallintoa_ja_johtamista_tukevat_palvelut/Kaikutyoelamapalvelut/Innostusta_tyohon

http://www.ttl.fi/fi/tyoterveyslaitos/organisaatio/ratkaisujen_kehittaminen/Tyopaikan_tyohyvinvoinnin_ratkaisut/Documents/tyohyvinvointi_yhteinen_asia.pdf